Kävin tänään Vantaan Kivistössä. Kerta oli elämäni ensimmäinen. Kyse oli työasioista ja määränpäänä paikallinen koulu. Sinne meneminen joukkoliikennekyydillä oli kieltämättä aika kiinnostava seikkailu.
- M-juna ja bussi, tunti ja neljä minuuttia.
- M-juna ja bussi ja bussi, tunti ja 12 minuuttia.
- Bussi ja U-linjan bussi Keimolaan ja kävelyä epämääräisissä pöpeliköissä ja työmaa-alueiden reunoilla ja polttoaineletkujen katveessa ja vanhalla Hämeenlinnantiellä (mikä muuten myös oli lopullinen valintani), tunti ja kaksi minuuttia.
Kivistö näyttää kartalla tältä. Musta viiva on Kehärata. Punaisella on ympyröity jotain. Kuva: Vantaan kaupunki. |
Nyt minä kuitenkin astuin bussista ulos, ja niin sitten
kävelin, havumetsäsaarekkeen läpi, asfalttisen tien yli, kaikenlaisia
rakennustyömaita nähden. Lopulta olin koulun edustalla aivan hyvissä ajoin ja
haastattelin viittä kolmas- ja viidesluokkalaista oppilasta erääseen
esitteeseen, jonka kaikki vantaalaisessa kotitaloudessa asujat pääsevät vielä ennen
heinäkuun ensimmäistä päivää näkemään.
Näin pääsemmekin asioiden ytimeen. Kotitalouksiin jaettava
esite ja Kivistön eteläosissa näkyvät työmaat ovat nimittäin merkki samasta
asiasta. Isosta K:sta, jos niin haluaa sanoa. Kehäradasta. Se muuttaa Kivistössä
ihan kaiken. Ei enää bensankatkuista harhailua Keimolanportin luona
pysähtyvästä U-bussista pientaloalueelle. Tulevaisuudessa mennään sen sijaan
junalla paikkaan, jossa on pientalojen lisäksi kauppakeskus ja kerrostaloja. Tästä
kaikesta olen tietysti kuullut ennenkin, mutta merkitsikö mikään oikeasti
mitään ennen kuin kävin Kivistössä? Ei oikeastaan.
Kivistöön nousee kerrostaloja, ja niiden edessä keskellä liikenteenjakajaa istuu betoniporsas, josta nousee kyltti, joka kertoo, että vieressä on koulu. |
Kuten tästä epätarkasta ja hätäisestä kuvastakin näkyy
(mitään muuta en jostain syystä muistanut kännykälleni tallentaa), Kivistöön on
noussut kerrostaloja ja nousee tämän tästä. Asema on odottanut vieressä
valmiina jo syksystä asti. Rakennustyömaamaisen harmaa olemus on merkki
tulevasta, erilaisesta maailmasta. Kesällä Kivistössä järjestetään
asuntomessut, ja koulukin muuttaa uusiin tiloihin ensi vuonna.
Kehäradasta on tietysti puhuttu kaikkein eniten nimenomaan
rautatieyhteytenä lentoasemalle. Sekin on toki dramaattinen muutos, mutta
lentoaseman joukkoliikenneolosuhteille tapahtuvaa muutosta ei voi verratakaan
siihen, mitä tapahtuu Kivistössä. Siinä missä yhteydet Kivistöön esimerkiksi
Helsingin keskustasta ovat nykyään pitkälti hitaita, harvoja ja vaihdollisia, ensi
kesästä alkaen ne ovat tiiviitä, nopeampia ja vaihdottomia. Muuallekin pääsee,
poikittaisiinkin suuntiin.
Kontrasti nykytilanteeseen on valtava. Kivistö on perinteisesti
ollut pieni ja pientalovaltainen. Nyt Kivistöstä tulee suuri ja kerrostalollinen. Tiivisliikenteinen
raideyhteys on ensimmäinen suuruuden merkki, alueen asukasluvun kasvaminen seuraava, ja lopulta Keimolan bensa- ja dieselpumppujen katveessa päätyy harhailemaan yhä harvempi.
Johannes Laitila
tiedottaja, HSL
Johannes Laitila
tiedottaja, HSL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti