keskiviikko 28. syyskuuta 2016

HSL:n uuden kortinlukijan synty, osa I: Kortinlukijoiden maailma

Varsin moni Helsingin seudulla joukkoliikennettä käyttävä lienee huomannut, että HSL on parhaillaan vaihtamassa matkakortinlukijoitaan uusiin. Uudet lukijat ovat erilaisia kuin ennen, niiden käyttölogiikka on erilainen kuin ennen ja niistä on jo käyty runsaasti keskusteluakin.

Me HSL:ssä haluamme, että lukijat olisivat kaikille matkustajille tuttuja. Ymmärrämme mainiosti, että uudet laitteet hämmentävät, mutta uskomme myös, että ihmiset oppivat käyttämään niitä.

Keskustelua lukijasta on käyty muun muassa Markus Kuurannan kesällä julkaiseman blogitekstin pohjalta. Tekstissä esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja kortinlukijan käyttöliittymän toteuttamiseksi, ja sen eteen on nähty runsaasti vaivaa. Myös täällä HSL:n päämajalla Itä-Pasilassa tekstiä on luettu tarkoin.

Pureudumme nyt alkavassa blogitekstien sarjassa matkakortinlukijan eri ominaisuuksiin ja kerromme, miksi ne ovat sellaisia kuin ovat. Samalla tulemme käsitelleeksi myös Markuksen esittämiä havaintoja ja parannusehdotuksia.

Kortinlukijoita moneen lähtöön


2000-luvun aikana erilaiset älykortit – jollaiseksi myös HSL:n matkakortti voidaan tässä yhteydessä laskea – ovat yleistyneet eri puolilla maailmaa. Itse asiassa pääkaupunkiseudulla vuonna 2002 käyttöön otettu matkakorttijärjestelmä oli omana aikanaan yksi edistyksellisimmistä, eikä monessa muussa paikassa läntisessä Euroopassa oltu vielä luovuttu paperisista kausi- tai sarjalipuista.

Tietoa sisältävät kortit edellyttivät tietysti myös kortinlukijoita, ja sellaiset saapuivat myös Helsingin seudun liikennevälineisiin, metroasemille ja Suomenlinnan lautan laitureille. Laite on melkein kaikille HSL-alueen nykymatkustajille tuttu musta pömpeli, jolle korttia näytetään.


Vanha lukija on palvellut jo 14 vuotta, eikä se käytännössä mahdollista juurikaan uudistuksia. Matkustusalueen laajenemisesta ja sen aiheuttamista uusista vyöhykkeistä (Kirkkonummi, Kerava ja Sipoo) laite vielä selvisi, mutta vuonna 2018 käyttöön otettava vyöhykeuudistus olisi jo liikaa.
Myös alkuperäisen matkakortinlukijan käyttö vaati matkustajilta opettelua, ja itse käyttöliittymäänkin tehtiin alkuvaiheen jälkeen joitain parannuksia. Kortin lukualuetta korostettiin, ja painikkeiden yhteyteen lisättiin tekstiä.

Käyttöliittymissä on toki eroa – sen voi huomata, jos kulkee maailman muissa kaupungissa. Esimerkiksi Göteborgin seudun joukkoliikenteestä vastaavalla Västtrafikilla on käytössä lukija (http://www.vasttrafik.se/#!/reseinformation/sa-har-gar-det-till/sa-har-anvander-du-kortlasaren/), jossa yhden vyöhykkeen sisällä tapahtuvat matkat onnistuvat korttia vilauttamalla, mutta lisävalintoja varten on painettava painikkeita. Tässä tilanteessa matkustaja voi esimerkiksi tulla vahingossa ostaneeksi arvolipun, vaikka tarkoitus olisi tarkastaa saldon tilanne. Göteborgissa on myös käytössä esimerkiksi kahta erilaista lukijatyyppiä, joista vain toisella voi ostaa ryhmälippuja. Göteborgin järjestelmässä huomionarvoista on, että korttia on näytettävä myös liikennevälineestä poistuttaessa.

Göteborgissa ulosleimauksen unohtaja joutuu maksamaan matkastaan kalleimman mahdollisen hinnan. Mahdollisuus ulosleimaukseen oli esillä myös HSL:ssä, mutta se kuopattiin ennen muuta siksi, että katevaraus jouduttaisiin tekemään pisimmän mahdollisen matkan mukaan. Tällöin ulosleimauksen unohtamisesta mitä luultavimmin seuraisi kohtuuton määrä reklamaatioita ja korvausvaatimuksia. Toki tällainen järjestely vaatisi myös nykyistä enemmän matkakortin lukulaitteita ja toisi matkan maksamiseen yhden lisävaiheen.

Toisen esimerkin tarjoaa Transport for Londonin (TFL) Oyster-järjestelmä, jossa matkustajan tehtäväksi jää vain näyttää korttia lukijalle, ja järjestelmä laskee loput. Myös Lontoossa matkustajan on leimattava itsensä ulos raideliikenteellä matkustaessaan – bussiliikenteessä taas on käytössä tasataksa, jossa bussimatkat maksavat etäisyydestä riippumatta saman verran, ja tunnin aikana saa tehdä yhden vaihdon. Sikäläiset kortinlukijat hyväksyvät miltei ainoina maailmassa nykyään myös lähimaksuominaisuudella varustetut pankki- ja luottokortit.

HSL:ssä halusimme, että kortinlukijan käyttöliittymä olisi tilanteesta riippumatta samanlainen. Halusimme myös, että kaikilla kortinlukijoilla voisi ostaa ryhmälippuja – toisena vaihtoehtona olisi ollut jättää moinen ominaisuus kokonaan pois, mikä taas olisi ollut nykyiseen verrattuna selkeä heikennys. Lisäksi matkakortinlukija suunniteltiin alusta asti tilanteeseen, jossa HSL:n alueella on käytössä uusi A-, B-, C-, D- ja myöhemmin mahdollisesti myös E- ja F-vyöhykkeisiin perustuva järjestelmä. Tästä syystä matkakortin aloitusnäkymä on nykyisessä kuntarajoihin perustuvassa vyöhykemallissa hieman vajaan näköinen.

Ympäröivä todellisuus vaikuttaa


HSL:n kortinlukijan suunnittelua määrittelevät tietysti monet reunaehdot. HSL:n lippujärjestelmä perustuu vielä tällä haavaa kunnanrajoihin, ja kortti sisältää paljon tietoa haltijastaan – muun muassa hänen kotikuntansa ja kuulumisensa mahdolliseen alennusryhmään.

Tämän seurauksena matkakortinlukija vaatii useita erilaisia näkymiä, minkä seurauksena kokonaisuus on helposti monimutkainen. Olemme kuitenkin pyrkineet siihen, että matkakortinlukija olisi kaikille helppo käyttää, ja juuri tätä olemme viilanneet useissa käytettävyystesteissä. Tätä olemme lisäksi tehostaneet sillä, että matkustajien opastamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Parhaillaan kokeilussa ovat muun muassa lattiatarrat, joita on asennettu Rautatientorin ja Kampin metroasemien liukuportaiden yläpäihin ja jotka ohjeistavat kortinlukijan käyttöön.



Lisäksi ohjeita uuden matkakortinlukijan käyttöön on viety muun muassa bussipysäkeille. Ohjeita löytyy tietysti myös verkkosivuiltamme osoitteesta hsl.fi/uudetlaitteet.

Luotamme kovasti siihen, että matkustajat oppivat uuden kortinlukijan käytön. Otamme kuitenkin kaikki käyttöliittymän kehittämiseen liittyvät ohjeet mieluusti vastaan – sillä kehitettävää on aina. Teemme myös tarvittaessa korjausliikkeitä. Esimerkiksi parhaillaan kortinlukijoihin on tekeillä uudistus, jossa laite tunnistaa myös pidemmät painallukset pelkkien lyhyiden kosketusten sijaan.

Tarve tällaiselle uudistukselle on noussut vanhoista matkakortinlukijoista, jonka painikkeet toimivat paine-erolla. Tästä syystä monet ovat tottuneet painamaan vanhan lukijan painikkeita varsin voimakkaasti ja pitkään, koska sillä tavoin paine-ero on helpompaa saada aikaan.

Uusissa matkakortinlukijoissa on pyritty säilyttämään joitain muitakin ominaisuuksia vanhasta lukijasta – kuten se, että kausilipulla matkustaminen sujuu aivan kuten nykyäänkin. Pääpiirteiltään uuden lukijan logiikka on kuitenkin päinvastainen kuin vanhassa lukijassa. Seuraavassa osassa muun muassa tähän ja kahteen muuhun uuden lukijan mukanaan tuomaan haasteeseen. Tervetuloa kyytiin!

Sarjan muut osat:
HSL:n uuden kortinlukijan synty, osa II: Kaksi haastetta
HSL:n uuden kortinlukijan synty, osa III: Valintanäkymistä ja OK-napista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti