torstai 8. toukokuuta 2014

Pikkubussilla Paratiisisaarelle

Joskus aiemmin, hankalammassa elämäntilanteessa katselin sunnuntain Hesarin matkailmoituksia, kuin ulospääsyä etsien. Kotona pieni lapsi. En tiedä minne niiden mainosten perusteella olisin päässyt.  Kansainvälisillä lentokentillä en viihdy.

Olen keksinyt helpomman tavan matkustaa, jättää arki hetkeksi mielestä. Tarvitaan vapaata aikaa päivällä, huolella valmistetut eväät, vaatetus sään mukaan ja kartta.  Ja kyllä, jo rakkaaksi käyneellä pikkubussilla pääsee sopivan kävelymatkan päähän paratiisisaaresta! Meri, kalliot jäkälillä ja sammaleilla sekä ilman. Synkkää kuusikkoa auringon häikäisemän ruovikon vastapainona. Rantalepikko, hiekkaranta ja linnut. Näistä muodostuu paratiisi, jossa viihtyvät hirvet ja peurat. Lukuisista nuotiopaikoista päätellen en ihan ensimmäinen ihminen saarella ole.

Pikkubussi (91) kulkee vain koulupäivinä, mutta ei haittaa kun kesällä voi pyöräillä. Meren raikastava viileys onkin taivaallinen juuri hikisenä, itse polkien saavutettuna.  Paratiisisaaren löytämisen ilonkin jätän lukijalle, kartta käteen, venettä et tarvitse, mutta kumisaappaat jalkaan!

Itsekkäästi


Olen vuokrannut mökkiä, olen ollut ostamassa mökkiä ja onneksi viisaasti päätynyt osaomistukseen yhteiskäyttökiinteistössä. Ei tarvitse itse olla vastuussa kaikesta, niin kuin kotona. Mutta mistä oikeastaan haaveilen mökkeilyssä? - Siitäkö, että olisi aikaa viettää mökillä?

Sen tiedän, että viihdyn luonnossa.  Huomasin, että pystyn nauttimaan rauhallisesta ja vapaasta luonnossa oleilusta kaikkein eniten ihan ilman mitään mökkiä! Paras vain mennä luontoon silloin kun ehtii, eväiden kanssa, hyvin pukeutuneena ja mieluiten yksin. Maisemaa kannattaa vaihtaa sen verran, etteivät ajatukset ihan arkisissa kauppalistoissa pyöri. Silloin saan nautiskella ihan rauhassa kun ei ole ketään eikä mitään huollettavana. Mökillähän aika menee sen ylläpitoon.  Lisäksi paras sänky on kotona, sinne on hyvä palata illalla, puuhakkaana ja virkistyneenä niitä kotitöitä tekemään jotka olen päivällä jättänyt tekemättä. Suosittelen kaikille, varsinkin yksinhuoltaja-äideille.

Kun lisäksi kuljen julkisilla tai pyörällä, en tarvitse paljon rahaa tällaiseen elämäntapaan. Metsässä ei muuten ole mitään, mihin rahansa käyttäisi. Vain bussimatka maksaa. En siis tarvitse paljoakaan aikaa rahan ansaitsemiseen. Ehdin olla pienen lapseni kanssa nyt kun on sen aika enkä laiminlyö itseänikään.

Vieraileva bloggaaja
Tiina Mahrberg

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pikkubussilla Sipoonkorpeen

Olettekos huomanneet, että Sipoonkorpi on nyt ikäänkuin "alennusmyynnissä"?  Sinne pääsee nimittäin Helsingin sisäisellä lipulla!

Jos vain suinkin on arkisin päivällä aikaa, niin kannatta käyttää Östersundomin sisäistä linjaa 91, joka kulkee silloin kun lapsilla on koulua. Pikkubussi kulkee pari kertaa tunnissa aamu- ja iltapäivisin kaikkiin kolmeen kääntöpaikkaansa; Talosaari, Rapuojantie ja Puroniitty. Jokaisesta pääsee mainiosti upeisiin ulkoilumaastoihin.

Rapuojantie vie suoraan Sipoonkorpeen ja Puroniitty taas on ehtaa maaseutua. Siellä on jopa arboretum turistin viihdyttämiseksi. Polkuja ja teitä riittää joka suuntaan. Muutaman kilometrin säteellä on niin Genaträsk, Fiskträsk kuin Immersbyn idyllinen kylä. Tiesitkö, että siellä on jopa ravirata? - no harjoitussellainen. Talleja on useita. Joskus vastaan tulee ratsastaja.

Tämä talvi on ollut mainio metsässä kävelemiseen. Lumi ei ole haitannut. Maa on sen verran roudassa, että soiden poikki voi vieläkin huoleta kävellä - ei upota. Sipoonkorvessa ja sen reuna-alueilla on huoletonta samoilla metsässä, eksymisvaara ei ole kovin suuri. Alue rajautuu selkeästi teihin ja peltoaukeisiin. Ja kun taskussa on matkakortti, ei ole paljon väliä sillä, mistä kohtaa metsästä tulee ulos. Pysäkki löytyy läheltä.

Tänä talvena olen usein nähnyt metsän siimeksessä pahaenteisiä maahan pistettyjä, punaisella maalilla merkattuja rimoja. Ilmeisesti maaperätutkimuskohtia. Maisema ei siis ole ikuinen. Siitä kannattaa nauttia nyt. Joskus nuorempana puhuimme "oravanpyörästä hyppäämisestä". Olen kai tehnyt sen. Kaupungin sisäisellä lipulla Sipoonkorpeen sopii myös laiskalle.

Hurjaa kyytiä Husöntiellä

Koeajoin pikkubussi 91:n Husöntien kääntöpaikalle, Ribbingintien risteykseen. Itse asiassa olin menossa Rapuojantielle, mutta bussipa kävi ensin Husössä.

Olin ainoa matkustaja kahden kuljettajan lisäksi. Yritän aina etsiä pikkubussistakin sellaisen vähän turvallisemman istumapaikan, koska soratiet ovat kuoppaisia ja mutkikkaita ja tiedän, että metsä kuhisee sorkkaeläimiä.

Pikkubussissa on kuljettajan takana runsaasti tilaa pyörätuolille tai lapsenrattaille. Penkit nousevat perälle päin eikä niissä ole turvavöitä. Nyt olisin sellaista kaivannut. Mietin mihin lennän, jos auto kaatuu.

Menin ihan bussin perälle saadakseni edes jonkinlaisen suojan edellisen penkin selkänojasta. Ei auttanut. Painan vain viisikymmentä kiloa ja pompin kuoppaisella tiellä, niin, että pelkäsin todella selkärankani murtuvan. Minulla on osteoporoosi.

Kuvittelin miten bussin vakikäyttäjät, pienet koululaiset pomppisivat iloisesti kuin kumipallot... Vihdoin keksin juntata saappaani edessäni olevan istuimen selkänojaan. Niin pystyin painamaan itseni paikoilleni kevyen alumiinibussin pomppiessa kelirikkoisella tiellä. Anteeksi, että jäi saviset saappaanjäljet selkänojaan!

Vieraileva bloggaaja
Tiina Mahrberg